Mistä aloittaa hakukoneoptimointi?

Ensimmäistä kertaa hakukoneoptimointiin tutustuessa voi helposti iskeä ahdistus, uusia termejä vilisee kuin muurahaisia sokerikulhossa ja edessä on miljoona uutta asiaa, jotka vaikuttavat yhtä tärkeiltä. Mistä siis kannattaa aloittaa hakukoneoptimoinnin opettelu?

Tietoa hakukoneoptimoinnista löytyy netistä aivan valtavasti, joten ihan ensimmäiseksi kannattaa päättää, haluaako käyttää aikaa vai rahaa tiedon hankkimiseen. Ilmaista materiaalia nimittäin löytyy paljon, mutta usein tietoa joutuu etsimään hieman hajanaisesti eri lähteistä. Niinpä satsaus esimerkiksi hakukoneoptimoinnin verkkokurssiin voi olla kannattavaa, jos et halua käyttää useita tunteja alkuun pääsemiseen.

Alussa kannattaa lukea aiheesta hieman laajemmin, jotta saa kattavan kuvan kaikista hakukoneoptimoinnin osa-alueista. Tätä varten olen kirjoittanut blogiin aikaisemmin tekstin: Hakukoneoptimointi lyhyesti, joka avaa hakukoneoptimointiin kuuluvia käsitteitä ja osa-alueita, hyppäämättä kuitenkaan vielä liian syvälliseen tietoon.

Aloittaessani hakukoneoptimoinnin opiskelun, koin helpoimmaksi tavaksi opetella yhden asian kerrallaan, ja siirtää sen käytäntöön heti. Tämä tapa piti minulla parhaiten mielenkiintoa yllä, eikä “tietoähky” yllättänyt niin helposti. Teen näin edelleen, kun päivitän tai kartutan tietotaitojani hakukoneoptimoinnin tai muun digimarkkinoinnin osa-alueen kohdalla. Yleensä aiheet ovat todella tarkkaan rajattuja, esimerkiksi: Miten lisään sivukartan Google Search Consoleen?

Opeteltavat aiheet saat (jos sivusi on jo julkaistu) omilta verkkosivuiltasi. Hakukoneoptimoinnin työkalujen avulla, voit helposti nähdä sivusi ongelmat (valitettavasti ohjelmia ei juurikaan löydy suomenkielellä). Tunnista kotisivusi SEO (=hakukoneoptimointi) ongelmat ja ala ratkomaan löytyneitä ongelmia yksi kerrallaan. Jos esimerkiksi ohjelma kertoo sinulle, että sivusi eivät sisällä sivukarttaa, aloita selvittämällä mikä on sivukartta. Sen jälkeen selvitä, miten löytyneen ongelman voisi ratkaista. Jos ongelma tuntuu liian vaikealta, siirry toiseen. Ainakin Ubersuggest työkalu kertoo, miten helppo ongelma on ratkaista.

Mutta mitkä sitten ovat niitä oleellisimpia asioita, jotka ihan kaikkien kannattaa opetella aivan ensimmäiseksi?

Sisällön merkitys hakukoneoptimoinnissa korostuu entisestään, joten ihan ensiksi kannattaa perehtyä avainsanoihin ja avainsanatutkimuksen tekemiseen. Avainsanat ovat koko hakukoneoptimoinnin perusta, sillä ne ovat juuri niitä sanoja tai fraaseja, joilla haluamme näkyä hakukoneen ensimmäisissä tuloksissa. Avainsanatutkimuksessa etsitään omalle nettisivulle tärkeimmät avainsanat hakumäärien ja kilpailutilanteen mukaan.

Kun avainsanatutkimus on tuttu käsite, ja olet tutustunut esimerkiksi Google Adsin Avainsanojen suunnittelijaan, on aika tuoda avainsanat osaksi nettisivusi sisältöä. Tässä kohtaa on hyvä opetella myös copywritingiä: millainen on hyvä otsikko, miten kirjoitetaan myyvää tekstiä? Sillä hakukoneoptimointi on aina vain yksi osa markkinointistrategiaa, ja sen lähtökohtana tulisi aina olla käyttäjä, ei kone.

Toki lähtökohta hakukoneoptimoinnin oppimiselle voi myös riippua omista mielenkiinnon kohteista. Jos olet tekninen ihminen, joka tykkää opetella uusia ohjelmia ja mahdollisesti koodata, voi olla mielekkäämpää aloittaa teknisestä hakukoneoptimoinnista. Teknisen hakukoneoptimoinnin tarve kuitenkin vähenee koko ajan, sillä kuten sanoin, sisältö on hakukoneoptimoinnissa tärkeintä. Lisäksi mm. WordPressin hakukoneoptimoinnin ominaisuudet alkavat olla niin kehittyneitä, että syvempää ymmärrystä tekniseen hakukoneoptimointiin ei välttämättä tarvita. Pääasia, että ymmärtää käsitteet ja syyt, miksi esim. sivujen tulee olla nopeat tai mitä tarkoittaa Schema.

Jos taas PR on vahvinta alaasi, voi olla mielekästä aloittaa ulkoisten linkkien hankinnasta. Yleensä kuitenkin linkkien saamiseksi tarvitaan paljon laadukasta sisältöä verkkosivuille, joten jos sivusi kaipaavat lisää sisältöä, en aloittaisi ulkoisten linkkien hankinnasta. Linkit menevät muutenkin jo aika syvälle sisältöstragiaan, joten ilman avainsanatutkimusta tai sisällöntuottoa on vaikea pärjätä linkeilläkään, vaikka suhteesi muihin yrittäjiin olisi kuinka hyvät.

Vastaukseni kysymykseen “Mistä kannattaa aloittaa hakukoneoptimointi” on siis: aloita hakukoneoptimointi perehtymällä käsitteisiin ja osa-alueisiin, ja aloita sen jälkeen avainsanatutkimuksen tekeminen, tai tunnista verkkosivusi ongelmakohdat. Työkaluista Google Adsin Avainsanojen suunnittelija tai Ubersuggest ovat hyviä paikkoja aloittaa. Kyseiset työkalut ovat ilmaisia (tietyin rajoittein) ja antaa tarpeeksi luotettavaa dataa. Käytin itse kyseisiä työkaluja varsin pitkään, ennenkuin siirryin maksulliseen Semrushiin. (Olen vertaillut erilaisia ilmaisia ja maksullisia työkaluja täällä.)

Jos sivusi on WordPressissä, voi aloittaa niinkin yksinkertaisesti, kuin lataamalla Yoast SEO tai the SEO Framework lisäosan.

Autan myös yrittäjiä henkilökohtaisesti hakukoneoptimoinnissa koulutusten ja palveluiden muodossa. Voin esimerkiksi toteuttaa verkkosivuillesi avainsanatutkimuksen, joka käydään yhdessä läpi. Voin myös auttaa hakukoneoptimoidun tekstin tuottamisessa ja antaa palautetta jo tehdyistä teksteistä. Jos haluat päästä alkuun avullani, laita rohkeasti viestiä vaikkapa WhatsAppilla tai sähköpostilla!

Aikaisemmat juttuni hakukoneoptimointiin liittyen löytyy täältä: Hakukoneoptimointi