Kuvien hakukoneoptimointi

Kuvien hakukoneoptimointi tukee koko sivun hakukonenäkyvyyttä ja samalla hyödyntää myös (Googlen) kuvahaun. Kuvien optimointi on erityisen tärkeää infograafien ja muiden sivun sisältöä tukevien kuvien kohdalla.

Kuvien hakukoneoptimointi on pääosin sisällön hakukoneoptimointia. Ennen kuvien optimoimista on siis tärkeää tehdä avainsanatutkimus, ja päättää sivulla käyttävä avainsana. Kuvien optimointi on osittain myös teknistä hakukoneoptimointia, sillä kuvien koko vaikuttaa merkittävästi sivun latausnopeuteen.

Kuvan koon optimointi

Kotisivujen nopeus on yksi merkittävä hakunäkyvyyteen vaikuttava seikka, ja kuvatiedostot yksi eniten sivua hidastavista tekijöistä. On siis tärkeää, että kuvatiedostot eivät ole liian suuria.

Kuva kannattaa tallentaa jo valmiiksi enintään 1200 pikseliä leveänä verkkosivuja varten. Tiedostokokoa voi myös pienentää tinyjpeg verkkosivulla, tai WordPressissä esimerkiksi Smush tai Imagify lisäosilla. Näitä työkaluja kannattaa erityisesti käyttää isojen kuvatiedostojen kohdalla.

Tiedostokoon lisäksi sivuja voi nopeuttaa ottamalla käyttöön lazy loadin eli laiskan latauksen. Siinä kuvat latautuvat vasta kun kävijä vierittää sivun niiden kohdalle. Aikaisemmin WordPressissä tarvittiin erillinen lisäosa kuvien lazy load – lataamista varten, mutta elokuun 2020 päivitys toi lazy loadin oletusominaisuudeksi WordPressiin.

Nimeä tiedosto oikein

Oletko joskus ihmetellyt, miksi saat kuvia hirvistä, kun etsit kuvaa porosta? Todennäköisesti kuvatiedosto on nimetty väärin.

Tiedoston nimen tulisi kuvata kuvaa. Anna kuville kuvaava nimi, joka mahdollisesti sisältää sivun avainsanan, jo kuvan tallennusvaiheessa. Älä siis nimeä kuvaasi “jokin1.jpeg” vaan “aurinkopaistaanaantalissa.jpeg” (jos siis kuvassasi on auringonpaistetta Naantalissa). Huomioi, että tiedostonimen voit muuttaa vain omalla koneellasi, et enää sen jälkeen kun olet ladannut sen verkkosivulle.

Kuvateksti

Kuvateksti tukee sivun tekstiä, ja on usein yksi tärkeimmistä yksittäisistä tekstipätkistä. Etenkin pitkissä teksteissä kävijä usein vain silmäilee tekstin, ja silloin kuvat kuvateksteineen kiinnittävät erityisesti huomion. Panosta siis hyviin kuvateksteihin, jotka tukevat ja korostavat sivusi muuta sisältöä.

Kuvateksti tukee kuvan sanomaa ja muuta tekstiä. Myös siihen voi upottaa avainsanan, jos se siihen sopii luontevasti.

ALT-teksti

Alt-teksti, eli vaihtoehtoinen teksti (alternative text) kertoo hakukoneelle, mitä kuva sisältää. Hakukone kun on vain kone, se ei osaa “katsoa” kuvaa, vaan lukee sen sisällön ALT-tekstistä. Sama teksti näkyy myös käyttäjälle, jos kuva ei jostain syystä lataudukaan, tai jos hän käyttää tekstipohjaista selainta ja/tai ruudunlukuohjelmaa.

ALT-tekstin tulisi siis kertoa kuvan sisältö. Tämä on erityisen tärkeää infograafien kohdalla! Myös ALT-tekstiin voi ujuttaa avainsanan, jos se sopii siihen luontevasti.

Mediakirjastossa voit kirjoittaa kuvan ALT-tekstin, eli vaihtoehtoisen tekstin, sekä otsikon, kuvatekstin ja kuvauksen.

Esimerkki tiedostonimestä, kuvatekstistä (otsikko tai kuvaus) ja ALT-tekstistä

Sivu: Tietoa kissoista
Avainsana: kissa

Tiedostonimi: iineskissa.jpeg
Kuvateksti: Kissat nukkuvat jopa 16 tuntia päivässä.
Otsikko: Iines kissa makoilee.
ALT-teksti: Valko-ruskea-musta kissa makoilee villaviltin päällä ja katsoo hieman ohi kamerasta.

Valko-ruskea-musta kissa makoilee villaviltin päällä ja katsoo hieman ohi kamerasta.
Kissat nukkuvat jopa 16 tuntia päivässä.