Kuka on Viivi Väisänen?
Yrittäjä, Tradenomi (BBA)
Olen yhdeksänkymmentäluvun kasvatti, taidelukiolainen, vaatetusalan artesaani, BBA-tradenomi (pian YAMK-tradenomi) ja luova nörtti. Jos läheisiltäni kysyttäisiin millainen persoona olen, vastaukseksi he todennäköisesti sanoisivat ”sisukas” tai ”hyvä kuuntelija”. En luovuta helpolla ja vaikeudet otan yleensä haasteena. Välillä saatan innostua puhumaan paljon, mutta en kuitenkaan unohda myös kuunnella.
Digimarkkinointi yhdistää erilaiset mielenkiinnon kohteeni. Se on tarpeeksi teknistä, luovaa ja analysointia vaativaa. Lisäksi uuden oppiminen ei lopu koskaan kesken. Tavoitteekseni olenkin savon parhaan digimarkkinoijan tittelin. Eihän sitä voi mitenkään todistaa tai saavuttaa, mutta se on minun visioni, jota tavoittelen joka päivä.
Viivin (ja samalla Markkinointi Muikean) arvot
Ympäristö
Luonto on minulle tärkeä voimavara! Yrityksen toiminnassa pyrin tekemään ympäristöystävällisiä valintoja. En esimerkiksi teetä juurikaan fyysistä mainosmateriaalia, koska en ole vielä keksinyt mitään sellaista, mitä tämä maailma välttämättä kaipaisi lisää.
Eettisyys ja vastuullisuus
Minulle on tärkeää toimia aina parhaani mukaan niin kuin on ”oikein”. Yrityksessä tämä näkyy niin, etten rahasta ihmisten epätoivolla, enkä tee markkinointia toisilleen suoraan kilpaileville yrityksille.
Inklusiivisuus
Kohtaan ihmiset ihmisinä. Pyrin parantamaan palveluitani sopimaan paremmin erilaiset lähtökohdat omaaville ihmisille, erityisesti koulutusten osalta.
En voisi koskaan ottaa asiakkaakseni tahoa, jonka toiminta on syrjivä tai ihmisoikeuksia polkeva.
Harrastukset ja sivuprojektit
Harrastukseni vaihtuvat suhteellisen usein, mutta kaikkia harrastuksiani yhdistää luovuus ja mielikuvitus.
Harrastuksia ja osaamista:
- Pöytäroolipelaaminen (Dungeons & Dragons viikottain)
- Tietokone- ja konsolipelit (erityisesti simulaatiot, rakentelu-, ja seikkailupelit)
- Lautapelit (myös suunnittelu)
- Vaateompelu
- Taide: maalaaminen, kalligrafia
- Virkkaaminen, kirjonta
- Tanssi (reggeaton)
Pöytäroolipelaamiseen kuuluu sivuharrastuksena pelaamisen materiaalin tekeminen, esim. hahmolomakkeet ja noppatornit. Haaveilen myös omien noppien teosta.
Harrastuksia voi seurata Instagramissa @artisan_viivi
